Pihatto,  Reetun kuulumiset

Pihattokuulumisia ja lihaskalvohierontaa

Niin kovasti kuin haluaisin kuvittaa blogikirjoitukseni tuoreilla kuvilla, päivien harmaus ja iltojen pimeys pakottaa käyttämään vanhempaa kuvamatskua. Onneksi näitä Marin ottamia komeita syyspotretteja ei ole vielä blogin puolella aiemmin vilautettukaan!

Lisää heinähäkkejä ja uusi hevonen

Reetu on asunut uudessa puuhapihatossa nyt muutaman kuukauden ja edelleen fiilikseni ovat varsin positiiviset. Laumaan tuli pieniä vaihdoksia, kun pihattoon muutti uusi puoliveriruuna ja yksi vanhempi suokki palasi takaisin vanhaan ulkokarsinaansa. Sen ihmeempää draamaa paluumuuttoon ei liittynyt, kyseinen hevonen ei vain oikein osannut pitää puoliaan heinähäkillä ja väsyi ison lauman elämään. Kuten aiemmin totesinkin, pihatto sopii useimmille, mutta ei kaikille. On tärkeää tarkkailla hevosta ja valita tallipaikka sen tarpeiden eikä omien mieltymystensä mukaan.

Syksyllä pihattoon lisättiin kaksi heinähäkkiä, koska yhden häkin äärellä alkoi olla niin rajuja kinasteluja. Reetukin sai oman osansa puremista kaulaan ja kylkiin. Kun heinähäkkejä lisättiin, sopu palasi laumaan eikä Reetussa ole ollut yhtään puremajälkeä viikkokausiin. Muutenkin hevoset ovat nyt käyttäneet aiempaa tehokkaammin koko pihaton pinta-alaa, kun uudet heinäpisteet houkuttelevat seikkailemaan vähän kauemmaksi radalla.

Pientä painonnousua ja tukkoisuutta

Pientä painonnousua lukuunottamatta Reetu on vaikuttanut tyytyväiseltä elämäänsä. Vaikka se on vähän lihonut maastoilun vähenemisen vuoksi, aineenvaihdunta toimii aiempaa paremmin, ehkä myös chiasiementen ansiosta. Joudun nykyään jopa potkimaan lantakasoja sivuun maastolenkeillä, kun vielä kesällä poni oli pitkilläkin lenkeillä tukossa kuin muumi. 

Vähän tukkoisen oloinen Reetun olemus on edelleen. Tallikaverini ja sivutoiminen hevoshieroja käsitteli Reetun viikonloppuna OTE-hieronnalla ja totesi, että poni oli yleisesti ottaen kireän ja tukkoisen tuntuinen. Reetu käsitellään tulevien viikkojen aikana vielä pari kertaa OTE-hieronnalla ja toivottavasti se letkeyttäisi Reetua.

Hieroja epäili kireyden taustaksi viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneita isoja muutoksia niin painossa kuin kavion asennossa. Varusteiden jäljiltä mitään jumeja ei löytynyt, joten satula on ainakin ilmeisen sopiva. On hyvä muistaa, että vaikka Reetu tuntuukin siltä kuin se olisi aina ollut omani, se on kuitenkin asunut uudessa kodissaan vasta puolisen vuotta. Muuttostressi on jo itsessään iso ja Reetu alkaa todennäköisesti vasta nyt kunnolla kotiutua.

Uskon, että pitkällä tähtäimellä reipas hölkkäily ja painonlasku ovat avain onneen Reetun kanssa. Se ei ole minusta läheskään niin hyväkuntoinen vielä kuin voisi olla. Eilisellä lenkillä maastakäsin Reetu keskittyi lähinnä huokailemaan, kun minä intoilin hölkkäpätkistä, hiekkamonttujen mäistä ja vesilätäkköjen läpi kahlaamisesta. Sillä oli luultavasti kuuma paksun talviturkkinsa alla, mutta on minusta silti hieman outoa olla innostuneempi  liikkumisesta kuin luomakunnan muka atleettisin kruunu: hevonen. En minäkään nimittäin mikään huippu-urheilija ole.

Kotimatkalla Reetu onneksi virkistyi ja ylitimme jopa pari pientä maastoestettä, niin että minä juoksin viereltä ja Reetu loikkasi yli. Jos Reetulta kysytään, lenkin parasta antia oli kuitenkin a) kotiinpaluu b) sokerittomat hevoskarkit, jotka se ansaitsi hyppäämällä maastoesteet c) mädäntynyt ruohotupsu, jonka se varkain nappasi, kun oikaisimme metsän läpi.

Päätin, etten anna pimeyden enää lannistaa vaan hankin seuraavaksi kunnollisen otsalampun. Sitten voimme maastoilla entiseen malliin yksinkin pimeydestä huolimatta.

Kuvat: Mari Jokelainen

1

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *